LUMILAUTAILU - lajisivusto
Lumilautailu tuli lukion lajivalikoimaan syksyllä 2004, jolloin kahdeksan laskijaa aloitti opiskelunsa, nykyisin valmennettavia on lukiossa 32, joista 3 on IB-opiskelijoita. Kainuun Ammattiopiston matkailulinjalta valmennukseen osallistuu 4 laskijaa. Urheilulukiossa yhdistyy mainiosti koulunkäynti sekä laskeminen. Vuokatinrinteet ja lumilautatunneli tarjoavat loistavat harjoitusolosuhteet ympärivuotiseen harjoitteluun. Vuokatinrinteiden suorituspaikkoja kehitetään jatkuvasti ja lukion laskijat pääsevät antamaan oman panoksensa streettiä ja paippia muokatessa.
Lukion ja ammattiopiston lumilautailijat ovat saavuttaneet hyvää menestystä viime vuosien kilpailuissa kansainvälistä tasoa myöten. Esimerkkinä Peetu Piiroisen Open series:n voitto 2008 ja TTR rankingin voitot 2009, 2010 ja 2011. Markus Malinin palkintosijat FIS ja TTR ammattilaiskiertueella. Enni Rukajärven menestys TTR kiertueella 6 tähden kisoissa ja maailmanmestaruus 2011. Tero Mannisen pronssi junioreiden maailmanmestaruuskilpailuissa 2008, Roope Tonterin European open voitto ja Rookie Tour voitot 2009 ja 2010 sekä menestys TTR - rankingissa. SM-kilpailuissa mitaleita ovat ottaneet Matti Kinnunen, Peetu Piiroinen, Markus Malin, Roope Tonteri, Enni Rukajärvi, Saana Lonka, Ruut Laukkanen, Merika Enne, Kristiina Nisula, Sami Luhtanen, Antti Komulainen.
Löydät meidät Facebookista nimimerkillä Sotkamon Urheilulukion Lumilautailijat
|